Monday, October 19, 2009

Dendrobium 'Tarja Halonen'

Presidentti Tarja Halosen mukaan nimetty uusi orkidealajike Singaporesta kukkii parhaillaan Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa.

Saturday, October 17, 2009

Etelän ruskaa

Tässä saavutaan Tullisaaren puistosta pienelle Killingholman saarelle.

Thursday, October 15, 2009

Talvipuutarha aina yllättää ja ihastuttaa

Töölönlahden rannalla Talvipuutarhassa kannattaa nyt käydä katsomassa kauniita syysistutuksia. Kokonaisuus ja kukkien sekä koristekasvien värit ovat terapeuttisen vaikuttavia.

Tuesday, October 13, 2009

Syksyinen pensas

Olen nauttinut viime aikoina täysin siemauksin syksyn väreistä ja raikkaasta ilmasta Tullisaaressa. Kuvasin näitä pensaita siellä äskettäin. Ne olivat täynnä mustia marjoja.
Jos tiedät, mikä tämä pensas on nimeltään, olisin kiitollinen kommentistasi.

Wednesday, September 9, 2009

Ympyröitäni ja pieniä neliöitä

Me olimme aika pieniä silloin, mutta osasimme jo mennä omin päin pihalta pienelle hiekkatielle, jonka varrella kotimme sijaitsi vanhassa Puistolassa.
Meillä, minulla ja isoveljelläni oli kummallakin tyhjät pääsiäiskorit. Tutkimme, mitä löytyi tien varrelta ja metsän reunoilta tien molemmin puolin. Kesä oli aluillaan ja tuore kasvillisuus kiinnosti meitä kovin.
Aloimme kerätä valikoiden erilaisia kasveja koreihimme suunnitelmallisesti tehdäksemme niihin hienot asetelmat, vähän siihen malliin kuin äiti oli aina pääsiäiseksi tehnyt meille hienosti asetellut korit, joissa oli aina yksi maalattu pääsiäismuna ja erilaisia suklaa- ja marsipaaniherkkuja sekä pääsiäishahmoja. Erityisesti meitä ilahdutti aina taidokas sommittelu.

Koreihimme alkoi kertyä huolellisesti valikoiden erilaisia kasveja, joista erityisesti muistan peltokortteet, niiden vaaleanruskeat nuput ja suomuiset varret. Kunkin kasvin asettelimme huolellisesti koriin ja aikamme vaelleltuamme olimme saaneet sommitelmamme jo melkein valmiiksi.

Kuinka ollakaan, jostakin ilmaantui paikalle vieras, isompi tyttö. En muista, kuka hän oli tai olisimmeko tunteneet häntä silloin lainkaan.
Tytöllä oli vakava ilme ja nähtyään asetelmamme, hän tokaisi, että ei noin, jonka jälkeen hän kaatoi koriemme sisällöt vuoron perään maahan. Olimme voimattomia ja täysin sanattomia, mihin muistikuvani tästä tapahtumasta päättyykin. Retkestämme jäi jäljelle vain tyhjät korit, pettymys ja pahoittunut mieli.

Näin vanha muistikuva voi tänä päivänäkin tulla mieleen, kun odottamatta huomaakin olevansa tilanteessa, jonka aiheuttama tunnelataus tuo mieleen samankaltaisen kohtaamisen ja voimattomuuden, puolustuskyvyttömyyden. On vain hiljaa jatkettava eteenpäin tyhjentyneitten pääsiäiskorien kanssa. Toista kertaa emme enää kyenneet tehdä asetelmia koreihin ja ne jäivät unohduksiin.

Jostakin alkaa hiipua esiin kysymys, miten tästä jatkaa. Pidättäydyn tutussa ja turvalliseksi koetussa miljöössäni ahkeroiden ja väri- ja materiaalimaailmastani nauttien ja yritän vähitellen palautua kolauksestani, pettymyksestäni. Kommunikaationi olemus on muuttuvaa, mutta minulla on halu jatkaa keskeneräistä työtäni, josta pystyn joka pistolta ammentamaan iloa.

Pyykit ovat pesukoneessa, ja kaappeihin tulisi sommitella uusi järjestys. Kesävaatteet takanurkkiin ja syysvaatteet helposti ulottuville. On mukava ajatus ottaa esille syys- ja talvivaatteet. Saisinkohan sen tehdyksi tänään. Olen heikko, mutta annan itselleni mahdollisuuden onnellisiin hetkiin, ehkä aloitan, ehkä pystyn olemaan luova ja saamaan aikaan pieneen tilaan hyvän järjestyksen. Saatan aikani toivuttuani tehdä sellaista, jonka koen minulle parhaaksi ja josta tulee hyvä mieli.

Hyvää syksyä kaikille.

Sunday, August 9, 2009

Päivänsini, Morning Glory








Päivänsinen näin ensimmäistä kertaa elämässäni, ja kyllä kannatti nähdä.
Sitä oli useassa istutusryhmässä mm. kärhöjen kanssa Gardenian ulkopuutarhassa,
jossa kävin 06.08. tänä kesänä.
Kukkien väritys on hehkeä. Voisi kuvitella, että tällaisia kukkia kasvaisi vain saduissa, niin lumovoimaisia ne olivat.



Olisikohan tämä salkoruusu ?
Näitä oli pitkä rivi Gardenian ulkopuutarhassa, ne kukkivat runsaasti
ja kukat olivat melko isoja.


Saturday, August 1, 2009

Ristipistomalli Kirsikankukat kortti


Leveys x korkeus: 57 x 60 pistoa; 8,04 x 8,47 cm
Ohje on koodattu värillisin symbolein DMC:n muliinilangoille,
värejä on 50,
sisältää langanmenekkilaskelman.
Työ ommellaan 18 count aidakankaalle kokonaisin ristipistoin, kahdella muliinilangan säikeellä.
Sen voi ommella myös isompiruutuiselle aidakankaalle ym kankaalle.
Kuva-aihe on keväinen muisto Japanilaisesta puutarhasta Roihuvuoresta, Helsingistä.
Ohje tähän työhön 2,90 €. Korttipohjia ei valitettavasti saatavilla.
Postituskulut: kirjemaksu.
Tilaukset:ariananpistot@gmail.com


Friday, July 31, 2009

Olipa kerran kivikkotarha

Tietokoneeni menee lähitulevaisuudessa totaalisesti uusiksi. Sen sisältä uusitaan kaikki komponentit, vain entiset "kuoret" jäävät. Saan myös uuden käyttöjärjestelmän.
Muutokseen kuluu epämääräinen aika.
Remontin jälkeen voin taas päivittää kotisivujani ja blogia. Myös kotisivuihini tulee ennemmin tai myöhemmin muutoksia.
_

Kivikkotarhassani en ole käynyt kuin kerran tänä kesänä, mutta voin kurkistaa sinne parvekkeeltani joka päivä. Parin vuoden takainen siperiankurjenmiekkaprojektini ei onnistunut ja sain aikaiseksi vain enemmän ja vähemmän hienoa lehtikasvustoa enkä juurikaan kukintaa.
Kasvilajit ovat harventuneet ja niiden kasvu on heikentynyt, mutta kangasajuruoho on levittäytynyt laajalti kivikossani, ja olen siitä hyvin iloinen. Sen kasvusto ja runsas kukinta on hyvin kaunista ja annan kasvin levitä täyttämään suurimman osan kivikkotarhaa.
Tänä kesänä kimalaiset ovat pörränneet runsalukuisina kangasajuruohojen kukinnoissa.
Kerrottakoon vielä, että kangasajuruoho oli yhtenä kesänä paikoitellen palanut ruskeaksi paahteesta ja kuivuudesta, mutta vironnut itsestään ilman kastelua ja toipunut nopeasti.

Suunnitelmissani ei ole täydentää kivikkotarhaa enää uusilla kasveilla. Tilanne olisi aivan toinen, jos minulla olisi oma piha. Jonkun verran siellä täytyy kuitenkin tehdä kitkemistä, jotta heinä ei alkaisi levitä. Kangasajuruohon kasvusto on hyvin tiivistä, eikä se hevin päästä rikkakasveja läheisyyteensä.

Sunday, July 26, 2009

Norjalainen kirjoneule


Malli on norjalaista Peer Gynt -mallistoa. Ohjeen ja tarvikkeet hankin Menitasta. Langaksi valitsin Sandnesin Smart 100 % villalangan, jossa oli kauniit värit. Tumman harmaalta näyttävä väri on todellisuudessa tumman vihreää.

Friday, June 5, 2009

Kukkivat puut

Laajasalon koulun puistossa kukkivat mitä moninaisimmat puulajit. Siellä on runsaasti erilaisia koristeomena- ja kirsikkapuita sekä pihlajia. Kukkien loisto on melko hetkellistä. Kauneimmillaan se on mielestäni varhaisen aamuauringon valossa, jolloin nurmikon väreissä löytyy monenmoisia hienoja vihreitä vivahteita. Uusia taimiakin on jopa istutettu täydennykseksi.

Saturday, May 23, 2009

Tullisaaren rantaa







Pitkin Tullisaaren monimuotoista rantaviivaa kasvaa runsaslukuisena rentukka. Joutsen viihtyy täällä hyvin sekä useat vesilinnut, joita en tunnista nimeltä. Käkeä en ole nähnyt, mutta kuullut kyllä silloin tällöin. Muutama vuosi sitten puiston puitten raivaamisen jälkeen linnustokanta tuntui hiljentyneen, ennen ne pitivät täällä melkoista konserttia. Palokärkeäkään en ole enää nähnyt täällä ja tikkojakin on vähemmän. Tässäpä tämänkertainen "luontoraporttini". Koulussa opin erottamaan uunilinnun ja peipposen ja rakastin kasvien keräämistä ja latinankielisten nimien opettelua, mutta siihen luontotuntemukseni rajoittuukin eivätkä kasvien nimet, ainakaan latinankieliset tahdo enää muistua mieleen.

Monday, May 18, 2009

Kirsikankukkia


Raikkaina ja vastustamattoman kauniina kukkivat nämä kirsikkapuun kukat varhaisena hyytävän koleana, mutta aurinkoisena aamuna Japanilaisessa puutarhassa Roihuvuoressa.




Friday, May 15, 2009

Ristipistomallit

...löytyvät täältä:

Lumikuningatar -09, Coelogyne cristata
Punalehtiruusu -09, Rosa glauca
Kirsikankukat kortti

...myös uudella kotisivulla...

Kylmänkukka, Anemone flavescens

Olen nähnyt valkoista kylmänkukkaa ainoastaan kuvissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa luonnossa, Kasvitieteellisen puutarhan kivikkorinteessä, Kaisaniemessä. Kuvasin sen siellä 8.5.-09. Kasvi on kotoisin Itä-Venäjältä ja Pohjois-Aasiasta, sikäli kuin tulkitsin tiedot oikeasta nimilapusta.


Saturday, May 9, 2009

Sadunhohtoa sammalikossa, Japanilainen puutarha Roihuvuoressa, Helsingissä

Japanilaisessa puutarhassa löytyy paljon ihmeteltävää. Sammalkasvusto on silmiä hivelevän kaunista ja rauhoittavaa. Ihan lähiaikoina puhkeavat puiston kirsikkapuut kukkaan.

Wednesday, April 29, 2009

Japanilainen puutarha Roihuvuoressa, Helsingissä




Bussilla pääsee Roihuvuoreen Herttoniemen Metroasemalta. Tulin toisesta suunnasta ja jäin pois Abraham Wetterin tien pysäkillä. Jatkoin kävellen tätä tietä pitkin aina Sahaajankadulle asti, josta Kirsikkapuisto alkoi.
Kirsikkapuut olivat nuoria. Siitä ei ole kulunut kauaakaan, kun ne on istutettu.

Täytyy tulla pian uudellen, kun ne alkavat kukkia.

Kirsikkapuistosta jatkoin matkaa vähän eteenpäin ja saavuin Japanilaiseen puutarhaan, joka on pieni keidas asutuksen keskellä kivikkoisessa kosteikossa.
Siellä oli pari työntekijää aloittelemassa keväistä puiston hoitoa.
Maastossa kukkivat valko- ja sinivuokot, ja kielojen kasvustoa alkoi nousta maasta laajahkoina mättäinä.


Yksi puiston neljästä suojeluhahmoista, pieni sininen lohikäärme.

Friday, April 17, 2009

Virvalilja, Bulbocodium vernum, Colchicaceae





Tämä kaunis aikainen kukkija on kuvattu eilen Kasvitieteellisessä puutarhassa, Kaisaniemessä. Se on peräisin Pyreneiltä, Alpeilta.

Sunday, April 12, 2009

Aloituspisto

Tässä on ehdottomasti paras ja helpoin tapa aloittaa ristipisto-ompelu !

Kaksinkerroin taitettu lanka pujotetaan neulansilmään. Ensimmäinen pisto pistetään nurjalta ja taitettu pää jätetään lenkiksi nurjalle.

Ompele ensimmäinen puolikas ristipisto vieden lanka nyt oikealta nurjalle.

Vie neula lankalenkin läpi ja kiristä aloituspisto sopivaksi.

Monday, April 6, 2009

Puutarhasakset


Oikeanpuoleiset leikkurit ovat olleet käytössä 16 vuotta. Mustat on hankittu hiljattain tulevaa kesää varten. Molemmat sopivat hyvin käteen ja vääntöä piisaa näissä uusissa taas pitkäksi aikaa.

Hyvää Pääsiäistä

Friday, March 27, 2009

Ristipistomalli Lumikuningatar -09

Voit tilata ohjetta sähköpostiosoitteestani
ariananpistot[at]gmail.com.

Ohjeen hinta on nyt 3,50 + postikulut 1,85
Se sisältää myös langanmenekkilaskelman DMC:n langoille.

Sen koko on 124 x 83 pistoa, 14 count aidakankaalle ommeltuna noin 22 x 15 cm.




Malli on painettu korkealaatuiselle väritulostuspaperille DMC:n langoille koodattuina monivärisinä ruudukkoina, joissa kutakin väriä edustaa oma symboli. Uskon, että ohje on houkutteleva niille pistelijöille, jotka pitävät värillisistä ohjeista, joita itsekin käytän yksinomaan kaikissa malleissani.
Värisymbolikartoissani on lisäksi käytetty useita värejä. Tässäkin mallissa niitä on 87, joten väriskaalalla vain herkuttelemaan, jos se tuntuu houkuttelevalta.

Ristipistomalli Punalehtiruusu -09

Voit tilata ohjetta sähköpostiosoitteellani
ariananpistot[at]gmail.com.

Ohjeen hinta on 3,50 €, postituskulut 1,85 €.
Se sisältää myös langanmenekkilaskelman DMC:n langoille.
Sen koko on 140 x 154 pistoa, 14 count aidakankaalle ommeltuna noin 25 x 27 cm.




Malli on painettu korkealaatuiselle väritulostuspaperille DMC:n langoille koodattuina monivärisinä ruudukkoina, joissa kutakin väriä edustaa oma symboli. Uskon, että ohje on houkutteleva niille pistelijöille, jotka pitävät värillisistä ohjeista, joita itsekin käytän yksinomaan kaikissa malleissani.
Värisymbolikartoissani on lisäksi käytetty useita värejä. Tässäkin mallissa niitä on 97, joten väriskaalalla vain herkuttelemaan, jos se tuntuu houkuttelevalta.

Punalehtiruusun taustakankaaksikin sopisi hyvin jokin värillinen aida- tai pellavakangas, roosa, vihreä, liila, harmaa jne.

Monday, March 9, 2009

Kirjoneuletta ja ristipisto-ohjeita

On vierähtänyt aikaa viimekertaisesta blogin päivityksestä. Noin viikon päivät ovat kuluneet pakertaessa norjalaisneuletta, kirjoneulevillapuseroa eräälle tärkeälle henkilölle.
Ensimmäinen istunto venähti yli kolmekymmentuntiseksi ja ranne kipeytyi. Jatkoin vain kykenemättä lopettaa ja ranteesta kuului napsahdus, ja se kipeytyi vielä pahemmin.

Kun on jokin uusi ja mielenkiintoinen käsityö, ei malttaisi nukkua ja levätä lainkaan. Vasta vatsataudin puhkeaminen sai minut lepuuttamaan myös rannettani ja nyt se onkin jo kunnossa. Vatsataudin oireista selvisi nopeasti, mutta taudin aiheuttama väsymys ja keskittymiskyvyttömyys on vaivannut vähän pidempään.

Pari ristipistotyötä odottavat kuvaamista. Tarkoitus olisi saada niistä ohjeet myyntiin. Ohjeista olen jo printannut koekappaleet uudella Canonin monitoimilaitteella. Oli pakko hankkia uusi, kun edellinen ei enää suostunut toimimaan.

Villaneuleesta ei puutu enää paljoa. Pääntien neulomista varten pitää vielä ottaa mitat. Laitan puserosta kuvan, kunhan ensin saan otettua mitat, jonka jälkeen sen pitäisi valmistua melko nopeasti.
Kutominen on ollut hauskaa, kun työ etenee monta kertaa nopeammin kuin ristipisto.