Tämä vaalean keltainen, hyvin herkkä ja kaunis orkidea on Phalaeonopsis. Näitä kukkia oli Talvipuutarhassa esillä useita.
Olen tähän asti kuvannut kamerallani kohteita ainoastaan automaattisäädöllä. Se on helppoa ja kuvista on useinkin tullut melko hyviä.
Olen kuitenkin Flickrissä tottunut näkemään niin paljon todella hyviä ja korkealuokkaisia kuvia, että omani ovat alkaneet tuntua varsin vaatimattomilta niiden rinnalla. Kuvistani puuttui syvyys, täyteys ja moniulotteisuus.
Niinpä kaivoin esille kamerani ohjekirjan ja aloin opetella ottamaan kuvia erilaisin säädöin. Itse asiassa minulla ei ole minkäänlaista käsitystä vieläkään siitä, miten kuvia tulisi ottaa. Valokuvaustermit tuntuvat niin oudoilta, mutta otan tavoitteekseni oppia joitakin perusasioita valokuvauksesta, vaikka jokin sisimmässäni torjuukin kaiken alaan liittyvän tiedon vastaanottamisen ja omaksumisen.
Kuvailen kaikkein mieluiten kasveja, ja kevät onkin nyt koittanut juuri sopivasti. Varhaisimmat kasvit ovat olleet jo kukassa, vaikka nyt onkin taas lunta maassa.
Ja taas on vierähtänyt pari viikkoa enkä ole saanut ommeltua ristipistoa kuin muutaman langanpujotuksellisen. Olen tehnyt samaa työtä jo vuoden alusta lähtien.
Nykyisin ei aikani tahdo riittää kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä.
Tämän sekä seuraavan orkidean nimiä ei näkynyt olevan esillä. Kiinnostaisi kyllä tietää, mitä ne ovat. Orkidean olemus on niin voimakas, että se saattaa minusta tuntua jopa luotaantyöntävältä. Siitä syystä minulta jäikin parhain orkideasesonki väliin.
Sain Flickrissä kutsun erääseen orkidearyhmään, mikä oli minulle suuri ilo ja kunnia ja sen vuoksi olen alkanut kiinnostua mystisistä orkideoista vähän enemmän.
Yllä olevat orkideat on kuvattu Talvipuutarhassa. Mikä paratiisi siellä onkaan piilossa kaupungin hulinalta. Siitä on kymmenen vuotta, kun edellisen kerran kävin siellä. Silloinkin oli pääsiäinen, ja ihmiset jonottivat päästäkseen katsomaan keltaisia tipuja. Toivoin silloin vain, että jono etenisi nopeammin, jotta sieltä pääsisi ulos mahdollisimman nopeasti. Kammoksun nimittäin ihmismassoja, väenpaljoutta ja tungosta.Nyt käydessämme siellä oli ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen arkipäivä ja siellä oli vain muutama vieras. Vierailumme Talvipuutarhassa oli antoisa ja virkistävä kokemus ja odotan innolla seuraavaa kertaa.