Wednesday, February 28, 2007

Nymph green


Tässä ristipistotyö viime vuodelta 2006, se on kooltaan 28,5 cm x 41,0 cm.
Lähtökohtana oli edellisvuoden keväänä sipulista kasvattamani gladiolus, jonka kauppanimike oli Nymph.


Tuesday, February 27, 2007

Jännittävää odotusta

Lumi peittää alleen kivikkotarhan ja suojelee kasveja pakkaselta, jos mitään suojeltavaa on enää viimevuotisen kuivan kesän jäljiltä.
Ainakin kamtsatkanmaksaruohon pitäisi olla hengissä, kun se on niin sitkeä ja sopeutuva. Se on kasvanut karulla paikallaan niin hyvin, että olen jakanut taimia useasti ja antanut niitä pois tai siirtänyt toiseen paikkaan. Se on kiitollinen ja helppo kasvi, joka menestyy varmasti ja kukkii runsaasti kauniin keltaisin kukin. Täytyy muistaa kuvata ensi kesänä.

Viime kesänä en ollut vielä tottunut käyttämään uutta kameraani ja muutenkaan en oikein ehtinyt kasvimaalle, joten minulla ei ole montaa kuvaa tarjolla. Täytyy taas ensi kesänä ottaa kivikkotarha huomion kohteeksi. Joudun varmasti istuttamaan sinne uusia kasveja ja sen teenkin, jos vain on rahaa ostaa taimia. Käsityötarvikkeet ja kehystys kun syövät kaikki varani.

Tarvitsen tulevana kesänä uusia lähikuvia kasveistani seuraavia töitäni varten. Toivottavasti ei tarvitse mennä kuvaamaan kukkia taimitarhoihin, sillä parhaimmillaan kukat ovat edukseen omalla kasvupaikallaan, omassa kasvuympäristössään.
Kasvit ovat olleet minulle kaikkein läheisin lähtökohta ja kohde kuvilleni.

Toinen sitkeä sinnittelijä on siperiankurjenmiekka, jota minulla myös on ollut alusta asti. Siperiankurjenmiekan kasvualustalle kertyy joskus sadekausina vettä ja märkyyttä, jossa se kuivuuden ohella menestyy mainiosti.
Näinkin pienellä kasvualalla on kivikkotarhassani hyvin erilaisia kasvuolosuhteita tarjolla erilaisille kasveille.

Suunnittelen jo heti lumen sulettua leikkaavani kangasajuruohon maan tasalle, jotta se kasvattaisi tuoreet versot. Täytyy varoa lihomasta enempää, jotta maastossa pystyy kumartelemaan ja kykkimään, leikkelemään, kuopsuttelemaan ja kitkemään.

Maanpeittokasvikseni olen antanut levitä rohtotädykkeen, Veronica officinalis, ohutmultaisimmille paikoille kivipolun varteen. Sitä kasvoi alunperin luonnonmukaisena vain kaksi tainta ja nyt se tahtoo valloittaa koko kasvualan. Se kukkii vaaleanliloin hennoin kukkatertuin ja siinä on maatapitkin suikertavat varret, joissa on kauniit vaaleanvihreät lehdet.

Heti lumen sulettua puhkeavat ensimmäiset sipulikasvit, kevätkurjenmiekat, Iris botanical harmony, violetein kukin. Se on hyvin matala kurjenmiekkalajike.

Täytyykin sitten vain osata nauttia ilahduttavista suojateistani ja arvostaa näitä luonnon ihmeellisiä antimia, kun jo pian niiden puhkeaminen koittaa.

Sunday, February 25, 2007

Valmiina, 2003

Ristipistotaulu, valmiina, ommeltu puuvillalangalla aidakankaalle. Omaa suunnittelua, joka heijastelee vastakaikuja hyvin läheisestä ystävästäni, jonka sanontoihin ja ammattisanastoon kuuluu sanonta stand by. Taulu kuvaa pysähtynyttä liikettä, joka on valmiina toimintaan.

Näillä blogisivuillani ajattelin esitellä kuvia vain omasta tuotannostani. Ohjeita niihin ei ole saatavilla.

Friday, February 23, 2007

Ommeltu pitsi

Alunperin minun oli tarkoitus aloitella ommellun pitsin tekniikan kokeilua. Siinä kiinnitetään tukilangat ommellen vahatulle sitkeälle paperille ja kuvioita aletaan täyttää erilaisin pistoin.
En tiennyt, mistä olisin saanut tätä vahapaperia, enkä tullut ottaneeksi selville, mistä sitä saisi.

Asioidessani askarteluliike Sinooperissa, löysin sieltä pienen ristipistotyön, jonka ostin itselleni. Sain työni vähitellen ommeltua valmiiksi ja ihastuin työvaiheitten aikana tekniikan suomiin mahdollisuuksiin käyttää värejä ja luoda muotoja ja vaikutelmia.
Ostin Sinooperista vielä kaksi melko suuritöistä käsityötä, joskaan en oikein uskonut, että saisin ne ommeltua. Työt valmistuivat kuitenkin ajallaan sinnikkäästi yrittämällä. Itse asiassa en saanut niitä käsistäni, ennenkuin ne olivat valmiita.
Tästä alkoi mieltymykseni ristipistotekniikkaan ja sen suomiin mahdollisuuksiin.

Lukuisia itse suunniteltuja ristipistokuvia tehtyäni, mielessäni on jälleen käväissyt ommellun pitsin tekniikka. Uuteen tekniikkaan sisällepääsemiseen kuluu paljon aikaa, enkä nyt ainakaan vuoteen aio kokeilla sitä.
Hyllygallerian täyttämiseen kun menee seuraava vuosi.

Wednesday, February 21, 2007

Näyttelyitä tulossa

Sain tiedon Rikhardinkadun kirjastosta, että voin pitää siellä näyttelyn Hyllygalleria Hyvinpienessä vuoden päästä. Tämä on minun ensimmäinen näyttelysopimukseni ja olen haltioissani siitä. Nimittäin se hylly antoi minulle uutta inspiraatiota juuri kun sellaista kaipasin. Nyt tiedän taas vuodeksi eteenpäin, mitä teen.
Hyllykköön mahtuu esille Floral-sarjani ja joukko pienempiä kuvia. Olen selvästi piristynyt tästä saamastani tilaisuudesta. Jatkossa seuraan kirjaston näyttelytapahtumia, jotta pysyn ajan tasalla siellä olevista näyttelyistä. Minulla on jäänyt näyttelyissä käynti kokonaan taka-alalle, kun olen vain keskittynyt omiin töihini, joten näin voi olla hyvä jatkaa.


Minulta on jo kauan sitten alettu kysellä, milloin ja missä pidän näyttelyn. Sain hiljattain yllätyksekseni kutsun Firenzen Kansainväliseen Nykytaiteen Biennaaliin ja tämä kutsu antoi minulle selvästi uutta uskoa tulevaisuuteeni. Minulla ei valitettavasti kuitenkaan ole mahdollista osallistua näyttelyyn, ellen satu saamaan sponsoria.
Toivon saavani lähitulevaisuudessa Helsingissä myös sellaisen näyttelyn, johon mahtuu esille koko tuotantoni.

Pitäisi käydä katsomassa myös Kuutti Lavosen näyttelyt. Suurimmat suosikkini kuvataiteilijoista ovat Paul Gauguin, Raoul Dufy, Magnus Enckell ja Kuutti Lavonen.

Tuesday, February 20, 2007

Pistoja ja kukkia

Saxifraga arendsii 'Purpurteppich', patjarikko

Aloittaa kukinnan toukokuun 20. päivän paikkeilla ja kukkii kesäkuun loppupuolelle asti.

Perustin kivikkotarhani kevään ja kesän aikana vuonna 2002 kalliossa olevaan syvennykseen. Siinä kasvoi heinää ja vadelmapuskia, jotka raivasin juurineen pois. Kannoin paikalle multaa ja pengersin pieniä kasvupaikkoja kivien avulla.

Parhaimmillaan minulla oli siinä viisi- kuutisenkymmentä kasvilajiketta, vähän kutakin. Halusin kokeilla eri kasveilla, miten ne viihtyvät tällä kasvupaikalla, jossa on melko ohut kerros multaa ja joka on paahteinen.

Tein kivistä pienen puromaisen juonteen ikäänkuin salaojaksi liian veden ohjaamiseksi pois.