Monday, June 11, 2007

Kesälevisia

Kesälevisia, Lewisia cotyledon, on kasvattanut kaksi kukkavanaa ja avannut ensimmäiset kukkansa. Se on ollut ensimmäisiä kasvejani kivikkotarhassa vuodesta 2002 lähtien.
Sen menestyminen on ollut vähän kiikun kaakun, ja olen siirrellyt sitä paikasta toiseen siinä toivossa, että se alkaisi viihtyä. Se ei ole lähtenyt leviämään, mutta on kuitenkin hengissä. Sitä ei kuiva ja ankea edelliskesä tuntunut haittaavan. Se kasvaa parin ison kiven välissä, jossa sillä on vain vähän multaa. Kosteutta ei pääse kertymään sen juuristoon ja kasvualusta pysyy aina kuivana.
Laitan uuden kuvan siitä, kun se on avannut nuppunsa.


Nyt myöhemmin juhannusaattona vaikuttaisi siltä, että sateinen alkukesä ei ole ollut eduksi kukintojen kehittymiselle ainakaan toistaiseksi. Nuput eivät ole paljoa auenneet ja kukat ovat kärsineet hieman sateesta.

No comments: