Tuesday, September 4, 2007

Jäkälää ja sammalta

Olin pukeutunut kauppamatkaa varten ja kurkistaessani ikkunasta ulos näin ihanan väristä jäkälää kalliolla. Ajattelin käydä heti ottamassa pari kuvaa syksyisestä näkymästäni ennen kuin menisin kauppaan, koska sää oli sopivan pilvinen ja vähän hämärä.

Nämä pienet keto-orvokit ovat kukkineet kalliolla koko kesän.
Märkä kallio oli niin liukas, että rysähdin kävelykengissäni polvilleni, ja kamera ja silmälasit lensivät käsistäni, kun en huomannut varoa tarpeeksi. Valkoiset housut menivät tietenkin pesuun, polveen tuli punertava jälki, mutta kameralle ja laseille ei onneksi kai käynyt kuinkaan, paitsi että ne kastuivat.
Huomasin ilokseni myös, että punalehtiruusu oli kasvattanut uuden taimen vähän matkan päähän emokasvista. Mietin, onkohan se mahtanut levitä siementämällä, kuinkas muutenkaan.
Katsastin myös paikan, johon pitäisi istuttaa hankkimani sipulit. Tehtävä ei tule olemaan ihan helppo, sillä siinä kohtaa on kaikenlaista sekalaista kasvillisuutta, jota joudun osaksi karsimaan.

No comments: