Saturday, March 10, 2007

Valoa

Päivänvalon määrä lisääntyy huimasti päivä päivältä. Isot ikkunani ovat juuri aurinkoon päin. Jos on kovin kirkasta ja vielä lumi lisää valoisuutta, tulen joskus neuvottomaksi kun kirkas valo paljastaa kaiken, kuten likaiset ikkunat, ja kaihtimet täytyy laskea alas. Sitten voi taas yrittää koota itsensä ja aloittaa askareitaan. Kyllä kevät ja valo ovat hienoja elementtejä, mutta syksymmällä iltojen alkaessa pimentyä alkaa olo tuntua kodikkaammalta ja alan enenemässä määrin haluta tehdä kaikenlaista luovaa. On mukavaa valvoa yön sysimmässä pimeydessä ja hiljaisuudessa ja tehdä pistokirjontaa.

Onneksi minulla on nyt menossa uusi inspiraatio tehdä näitä pieniä kuvia. Ei niitäkään ihan päivässä pistele valmiiksi, kuten ristipistoharrastajat tietävät. Sitäpaitsi ei ole mitään tarvetta kiirehtiä, sillä työt valmistuvat aikanaan.
Minulla on mennyt nyt kahdeksan päivää saman pikkukuvan tekemisessä ja olen siinä hieman yli puolessavälissä. Melko hyvältä näyttää.

Viikonloppuna teen listan tarvitsemistani langoista, jotka tilaan sitten Violariumista. Lisäksi minulla on siellä kangastilaus sisällä. Sain Snoopyn maailman blogisivuilta tietää tästä liikkeestä ja ajattelin heti kokeilla sitä.
Olen aikaisemmin tilannut Zweigartin värillisiä aidakankaita Willowfabricsista Englannista, joita heillä on myynnissä laaja väriskaala. Toimitus on myös todella nopeaa. Tällä kertaa tarvitsen pohjaksi valkoista 18 count aidaa, jota Violariumista saa.

Valosta puheenollen, sitten, jos saan keväämmällä ikkunat pestyä, ripustan pitkästä aikaa olohuoneen ikkunaan erivärisistä kangaspaloista ompelemani aplikoidun kaihtimen. Se ei ole ollut esillä pariin vuoteen, joten voisin vaihteeksi ripustaa sen ikkunaan suodattamaan valon kirkkautta ja tuomaan lisäväriä huoneeseen. Siinä on isoja geometrisia kuvioita.

Minulla on ollut useita kävijöitä ympäri maapalloa, joten haluaisin kirjoittaa myös englanniksi, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

1 comment:

Emma said...

Kiva, kun piipahdit blogissani ja mukavaa, että löysit sitä kautta Violarium:n.