Hieman kasvuvireyttä

Phlox subulata, sammalleimu vetreytyy vinhaa vauhtia. Se näyttää aina talven jälkeen totaalisesti tuhoutuneelta ja täysin elottomalta, mutta kevään tullen se saa kasvustoonsa uudelleen vihreyttä ja kasvaa aina entistä runsaammaksi. Minun olisi oikeastaan jo aika jakaa sitä, mutta en raaskisi rikkoa nyt hyvin alkanutta versoamista joten taidan jättää jakamisen syksyyn. Piti jakaa se jo viime syksynä.

Vinca minor, pikkutalvio, on nupulla. Vaikka se ei ole paahteisen paikan kasvi, se kasvaa minulla muuten niin aurinkoisen kasvupaikan reunalla varjossa, pienen kalliokielekkeen kupeessa ja pyrkii siitä leviämään. Paahteiselle alueelle ulottuessaan kasvinosat kuivettuvat.

Ainakin yksi Dianthus grationopolitanus, vuorineilikka, on elossa ja sen harmahtavat lehdet viheriöivät runsaasti, kuten myös Aster alpinus, alppiasteri.
Inula ensifoliaa, miekkahirvenjuurta, on ainakin kaksi tainta elossa. Se kasvaa minulla syvämultaisimmassa paikassa.

Siirsin Sedum kamtschatikumin, kamtsatkanmaksaruohon, paksumultaiselta kasvualustaltaan ohutmultaisemmalle paikalle kasvimaani vieressä kasvavan pihlajapuun juurelle. Siinä on paahdetta, mutta pihlajapuu varjostaa sitä hieman. Uskon, että kamtshatkanmaksaruoho viihtyy parhaiten auringossa ja melko ohuessa mullassa.

Fritillaria meleagris, kirjopikarililja nousee.

Geranium sanguineum nanum, kääpiöverikurjenpolvi, on sinnikkäästi täynnä tanakoita tummanvihreitä lehtiä.

Sempervivum tectorum ja Sempervivum marmorum, katto- ja marmorimehitähdet, sinnittelevät maanpinnassa melko pienellä alalla. Kasvusto on melko vaatimattoman näköistä minun kivikkotarhassani, mutta vähäinenkin kukinta on ollut ilahduttavaa parina viime kesänä.

Tuntuu helpottavalta, kun on vähän sadellut, mutta vettä saisi tulla enemmänkin. Kivikkotarhani maaperä on luultavasti hapanta, koska siinä kasvoi runsaasti suolaheinää, jota edelleenkin saa kitkeä maasta. Leontopodium alpinum, euroopanalppitähti, on kuitenkin viihtynyt siinä hyvin, vaikka se on kalkkipitoisen kasvualustan suosija.