Myrsky

Myrskytuuli tempaa minut leikkiinsä keskellä yötä. Se on leikkiä niin kauan kun se ei katko puita ja sähköjä. Vireys on voimakkaimmillaan usein jo vähän ennen myrskyn puhkeamista. Alan luovuttaa energiaa jatkumoisella vauhdilla, kunnes se sitten lopulta hiipuu, ja olo muuttuu kaikkea muuta kuin mukavaksi. Olen myrsky-maaninen. Kohdistan tunnetilani yleensä kuvien tekemiseen, pistokirjontaan. Olen myös talven pimeä-suosija ja paras työvireeni on synkistä synkimmällä, sysipimeällä yöllä.

Tämä tuuli tuo muistoihini 22 vuotta sitten edesmenneen isävainajani. Pääsin katsomaan häntä, kun hän oli kuollut Meilahden sairaalassa. Minun olisi pitänyt saattaa hänet lepoon, mutta tajuntaani ei tavoittanut lähestyvä kuolema, vaikka hän olikin vakavasti sairaana. Silloin tuiversi tuuli vimmatusti ja lumi puhursi kuin häntä seuraten, oli päivä ennen itsenäisyyspäivää.

Vaikka hän oli niin paljon poissa hänellä oli kyky luoda turvallisuuden tunne minussa. Kuljimme jäätä pitkin hänen laivalleen, Asafinille. Jäässä oli isoja, sulia railoja, ja osittain lumen peitossa ja osittain vesittynyt jää sai minut suunnattoman pelon valtaan. Mutta kun vain tajusin, että isä oli kanssani, tiesin olevani ihan turvassa. Kun pääsimme laivaan, sain syödäkseni parasta ruokaa mitä ikinä muistan syöneeni: lettuja ja puolukkahilloa. Olin hyvin pieni silloin.

Hän huolehti turvallisuudestani aina kuoleman hetkeensä asti, ja tämä tunne pysyy minussa edelleenkin. Tahtoisin voida osoittaa kiitollisuuteni häntä kohtaan. Olen ylpeä hänen laivoistaan ja huolehtimisestaan. Pärjäilen nyt häntä muistaen näissä puitteissa, jotka minulle on suotu.

Taidan olla tuulen ja isäni tyttöjä. Nyt olen saanut sitä 18 count aidaa ja se riittää pitkäksi aikaa eteenpäin, joten pistelyjen merkeissä jatketaan.