The squares

I can't resist the little squares with the symbols on my chart on the table and the squares on my aida fabric, the geometrical stitches, which are forming shapes of diversity, the silent darkness of the northern winter night. It's cold outside, but warm and cozy in the home when burning candles and sitting over the embroidery works. It's a feeling of a freedom to compose the thoughts and to concentrate on the work and the mood.
The flowing wawes are taking me towards new solutions, some little things are happening. Time to time the days are bringing something new.

Christmas presents are waiting for wrapping. On Christmas morning I'll visit my daughters family. I come back home before the traffic stops to run and the silence fells upon the town.
We have a beautiful new church in Laajasalo, where I could go to Christmas matins, but the church is so full of people and I would cry all the time during the service, so I rather stay home. Crying and masses of people would make me feel too heavy.
When I'm home, I'm occupied with my geometry and stitches until I fall in sleep perhaps early in the evening.

Aika

Uskon vihdoinkin siirtyneeni blogissani Tyynenmeren ajasta paikalliseen aikaamme !

Tein toisenkin siirron - HS:n kanavaneuloista, joita olen käyttänyt noin vuoden verran, Prymin hieman tylpempiin neuloihin. Lopputulos toivottavasti paranee !

Vuosina 2006 ja 2007 olen käyttänyt töissäni yksinomaan kokonaisia ristipistoja ja olen ollut tyytyväinen kokonaisten pistojen suomiin mahdollisuuksiin toteutuksessa.
Varhaisemmissa töissäni, jotka on suunniteltu ilman tietokonetta, olen käyttänyt myös 1/4 ja 3/4 pistoja ja olen rajannut pistopintoja jälkipistoin.

Myrsky

Myrskytuuli tempaa minut leikkiinsä keskellä yötä. Se on leikkiä niin kauan kun se ei katko puita ja sähköjä. Vireys on voimakkaimmillaan usein jo vähän ennen myrskyn puhkeamista. Alan luovuttaa energiaa jatkumoisella vauhdilla, kunnes se sitten lopulta hiipuu, ja olo muuttuu kaikkea muuta kuin mukavaksi. Olen myrsky-maaninen. Kohdistan tunnetilani yleensä kuvien tekemiseen, pistokirjontaan. Olen myös talven pimeä-suosija ja paras työvireeni on synkistä synkimmällä, sysipimeällä yöllä.

Tämä tuuli tuo muistoihini 22 vuotta sitten edesmenneen isävainajani. Pääsin katsomaan häntä, kun hän oli kuollut Meilahden sairaalassa. Minun olisi pitänyt saattaa hänet lepoon, mutta tajuntaani ei tavoittanut lähestyvä kuolema, vaikka hän olikin vakavasti sairaana. Silloin tuiversi tuuli vimmatusti ja lumi puhursi kuin häntä seuraten, oli päivä ennen itsenäisyyspäivää.

Vaikka hän oli niin paljon poissa hänellä oli kyky luoda turvallisuuden tunne minussa. Kuljimme jäätä pitkin hänen laivalleen, Asafinille. Jäässä oli isoja, sulia railoja, ja osittain lumen peitossa ja osittain vesittynyt jää sai minut suunnattoman pelon valtaan. Mutta kun vain tajusin, että isä oli kanssani, tiesin olevani ihan turvassa. Kun pääsimme laivaan, sain syödäkseni parasta ruokaa mitä ikinä muistan syöneeni: lettuja ja puolukkahilloa. Olin hyvin pieni silloin.

Hän huolehti turvallisuudestani aina kuoleman hetkeensä asti, ja tämä tunne pysyy minussa edelleenkin. Tahtoisin voida osoittaa kiitollisuuteni häntä kohtaan. Olen ylpeä hänen laivoistaan ja huolehtimisestaan. Pärjäilen nyt häntä muistaen näissä puitteissa, jotka minulle on suotu.

Taidan olla tuulen ja isäni tyttöjä. Nyt olen saanut sitä 18 count aidaa ja se riittää pitkäksi aikaa eteenpäin, joten pistelyjen merkeissä jatketaan.

Outo ilmiö

Hassua, - kun on miltei vuoden pistellyt 18 count aidaa, ei silmä meinaa millään tottua 14 count aidaan. On kuin silmät voimistelisivat rankasti, kun niiden täytyy sopeutua uusiin mittasuhteisiin. Pistot tuntuvat oudon isoilta ja lankaa joutuu pujottamaan neulaan vähän väliä. Oikeastaan tekisin ehkä mieluummin pienempää kuin isompaa pistoa. Uusilla silmälaseilla on mukava tehdä pikkutarkkaa työtä.

Löytyi vain tämä palanen mintunvihreää 14 count aidaa, ja eihän sitä osaa mitenkään olla ilman käsityötä. Tiskitkin on melkein tiskattu ja kirjanpito on lähestulkoon ajan tasalla - blogiakin on tullut vähän päivitettyä, joten en voinut vastustaa kirjontapöydän äärellä istumista.

Silta

Tämä työ valmistui vuonna 2002 ja on jämähtänyt tähän neulausvaiheeseen. Ompelukonetta tarvitsisin saadakseni taustakankaan kiinnitettyä, mutta olen antanut elektronisen masiinani tyttärelleni ahkerampaa käyttöä varten. ("Masiina"-sana on lainausta naapurini Johannan eloisasta sanavarastosta.)

Keskusympyrän kukat on rajattu kolminkertaisella säikeellä, vaalealla värillä tummaa taustaa vasten. Se on mielestäni onnistunut tehokeino, mutta ei näy tässä kuvassa oikein edukseen. Nuppineuloista saattaa jäädä reiät, joita voi olla hankala poistaa, niin kauan ne ovat siinä olleet.

Korkeasaareen

Joulu lähestyy ja Pupujussi on yrittänyt siivota. Kun on oikein sotkuista, se hukuttaa pienen otuksen mahdottomuuteensa, mahdottomuuteen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Imurikin suoltaa huoneilmaan vain tunkkaisia mikrohiukkasia. Täytyy kehittää jokin omatekoinen filtteri imurin suodattimen paikalle. Kaapissani on materiaalia siihen, paksu vaaleanpunainen kuitukangas, joka on joskus toiminut ohuena peittona.

Mutta järjestelystä ja siivoamisesta voi nauttiakin, kunhan ensin vain pääsee alkuun ja puuhailee omilla ehdoillaan. Siivoamisen tarkoituksena ei pidä olla rättiväsynyt olo. Kunhan jotain saa aikaiseksi, on sekin hyvä. Kun yksi pieni paperi tai esine löytää paikkansa, saa se aikaan työn jatkumista vähitellen.

On unohdettava toistaiseksi vanhat pölyiset ikkunaverhot, niiden aika koittaa vielä myöhemmin. Hyvän mielen totisesti saa, kun on raivannut pahimman kaoottisuuden tieltään.

Vuoden aikana on tullut ommeltua kaksikymmentäneljä pientä ristipistotyötä, joista suurin osa tulee esille Rikhardinkadun kirjaston näyttelyyn tammikuussa. Paremmin en voisi kuvitella kuluttaneeni aikaani. Töihin syventyneenä ikäväntuntuinen ahdistuskin kanavoituu ja mielen täyttää rauha.

Syys- ja talvihämärä kiihoittavat syventymään pistokirjontatyöskentelyyn. Tämä on ehkä parasta aikaa minulle koko vuodesta. Mieluummin polttelen kynttilöitä pohjoisen auringonkehrän kajossa tai iltapimeällä käsityöhöni keskittyneenä kuin lojuisin palmun katveessa valkealla aurinkorannalla.

Olen saanut voimia yhdestä pienestä biisoninliha-ateriasta nauttimalla sitä erään hyvän ystävän seurassa. Biisoni on voimaeläimeni, jota en tappaisi, mutta jonka lihaa voin syödä vähän ikäänkuin rituaalinomaisesti. Biisonin voimaa saan siirrettyä itseeni, kun minulla on yhteys tähän jaloon eläimeen. Pelkkä kuvakin riittää, mutta mielessäni on viime aikoina heräillyt kysymys, miten talvella pääsee Korkeasaareen.

Retki Korkeasaareen tänä talvena varmaankin toteutuu. Otan kamerani mukaan ja pääsen kuvaamaan biisoneita ja myskihärkiä, lempieläimiäni. Ne ovat olleet niin kauan niin lähellä, mutta siitä on pitkä aika kun olen niitä viimeksi nähnyt. Talvi on ehdottomasti aikaa, jolloin näitä eläimiä kannattaa käydä katsomassa.

Näyttäisi siltä, että tulen loppuvuodesta tekemään vielä kaksi työtä. Valmiit, kehystetyt työt täytyy vielä onnistua kuvaamaankin. Jos ja kun saan ne kuvatuksi, laitan kuvat esille kotisivuilleni tuonnempana.
Minulle on ollut mahdollista viimeinkin kehystää Nymph-sarjani, joka on tuotantoani vuodelta 2006. Niistä on kehystämättömät kuvat kotisivuillani. Yritän saada ne vielä kuvatuksi kehystettyinä ja laittaa valmiit taulut myyntiin loppuvuodesta, kuten olen lupaillut.

Seuraavan työni aihe jo odotteleekin jossakin kuvatiedostojeni kätköissä ja on ehkä jotakin, jota kuvailin viime keväänä Kasvitieteellisessä puutarhassa, Kaisaniemessä.

Imuri

Tämä piirrossarja on noin vuodelta 1980.