Kattila saisi olla isompikin, mutta siihen mahtuu tarvitsemani pienehkö erä kangasmateriaalia ja noin neljä litraa väriliuosta. Violetin väripakkauksen ohjeen mukaan väriliuosta tulisi kuusi litraa. Toisessa pakkauksessa on kaksi pienempää pussia värijauhetta.
Kangas pitää vielä ensin saada pestyä, jotta siitä liukenevat viimeistelyaineet irtoavat pois.
Kankaan värjääminen tuntuu vähän sotkuiselta puuhalta näin kotioloissa sekä melko vaivalloiseltakin. Mutta olen edennyt valmisteluissa jo näin pitkälle, ettei enää kannata luovuttaa. Sitäpaitsi en mistään löytäisi parempaa vaihtoehtoa pitsiharjoitukseni taustakankaaksi, ainakin uskon niin. Jos onnistun tässä taustamateriaalissa, se innostaa jatkamaan pitsikokeiluja myöhemminkin.
Pari viikkoa on kulunut melko paljon Flickriin tutustuen. Aloin jo huolestua, kun ristipistotyöni ei edistynyt laisinkaan ja olen tätä samaa työtä tehnyt jo vuoden alusta lähtien. Näyttäisi siltä, etten ehdi saada valmiiksi kaikkia niitä töitä, jotka olin suunnitellut Herttoniemen näyttelyä varten joulukuussa.
Tietokoneen ääressä istumista pitää rajoittaa ja jatkaa ompelutöitä entiseen malliin.