Monday, February 11, 2008

Kuultokangas, Tracing cloth

Kuultokangas on liukaspintainen, ohut, jäykkä ja läpikuultava kangas. Ommeltu pitsi rakennetaan sen päälle ommellen, josta se sitten työn valmistuttua irroitetaan.

Tilasin Englannista kaksi metriä tätä kangasta ja sen hinnaksi tuli lähetyskuluineen 68,00 €.
Mutta kangas oli juuri sellaista, jota hamassa muinaisuudessakin käytin pitsin ompelun tukikankaana ja vieläpä juuri oikean väristä.
Kankaan toimittaja on pitsimateriaalien erikoisliike. Sellaisesta sitä kannattaa tilatakin, sillä tilasin kuultokangasta myös Yhdysvalloista myöskin Tracing cloth-nimellä, mutta sain aivan toisenlaista, hyvin ohutta, hinnaltaan paljon huokeampaa kuultokangasta. Senkin pinta on liukas ja se on jäykähkö materiaali, ja voisin kuvitella, että sitä saattaisi voida käyttää hyvin ohuen ommellun pitsin tukikankaana, mutta en suosittele sitä hankittavaksi, mutta saatan joskus tulevaisuudessa kokeilla sen soveltuvuutta ohuen pitsin valmistuksessa.
Nyt suunnitelmissani on kuitenkin pitkäksi aikaa eteenpäin töiden toteuttaminen karkeahkolla materiaalilla, ohuehkolla, tiiviskierteisellä puuvillaisella virkkauslangalla.
Seuraava askel kulkeutuu kellarivarastoon, jossa minulla on kaiken rojun aivan takimmaisessa sopukassa opiskeluajoiltani peräisin olevat vanhat kansiot, joista löytyy työohjeita erilaisiin kirjontatapoihin. Nämä täytyisi saada raivatuksi esille.

Aion edetä pitsitekniikassa vähän kerrallaan ja päätoimisesti jatkan vielä ristipistoa, jonka parissa menee aikaa vielä marras-joulukuun loppuun.

2 comments:

Anonymous said...

Nyt odotan jännityksellä mitä tästä tulee...

Anonymous said...

Kiitos kommentistasi, niin minä itsekin !
Voi mennä aikaa,ennenkuin tulosta alkaa syntyä.